Syy kirjoittamiseen on totaalipitkästyminen. Syy totaalipitkästymiseen on nielurisaleikkaus. Kävin siis tässä ihanassa toimenpiteessä keskiviikkona ja nyt on vasta toipumispäivä numero 3, jos itse leikkauspäivää ei lasketa mukaan. Päivät on koostunu Piltistä, kolmiolääkkeistä ja ruotsalaisista dekkareista. Sekä vedestä, kylmistä kääreistä ja suoraan sanottuna paskan mausta suussa.
Jo yläasteella (noin 14 vuotta sitten, HUI!) lääkäri vihjaili, että nielurisaleikkaus vois olla aiheellinen, kun oli angiina vissiin kolme kertaa kahteen kuukauteen. No, en sitten uskaltanut siihen mennä ja kun angiinoitakaan ei ollut, jätin asian sikseen. Onhan ne risat nyt aina olleet enemmän tai vähemmän ällöt ja haitanneet elämää mm. hapenottokyvyn, kipuilun ja proppujen muodossa; mutta pelkäsin leikkausta liikaa. Kuinka ollakaan, sitten sairastelin lähes koko viime vuoden ja työterveyslääkäri lopulta sanoi, että jos kyseiset risat olis hänen kurkussaan, ni ei kyllä olis pitkään. Long story short: päädyin leikkaukseen, vaikkakin hyvin pelokkaana ja varmana siitä että kuolen ihan varmasti leikkauspöydälle.
Keskiviikkona sitten koitti tää doom's day. Olin syömättä puolesta yöstä eteenpäin ja aamulla puol kahdeksaks sairaalalle. Siitä sitten Diapamit poskeen, pää sekasin ja leikkaukseen. Lopulta olin joskus ennen neljää jo tarpeeks tolkuissani, että tätini pääs minuu hakemaan heräämöstä. Ja tässä sitä nyt ollaan.
Toistaseks oon selviny kohtalaisen pienillä kivuilla. Mukavasti vaan heijastelee leukaan, korviin ja hampaisiin, joten kylmäpussi on ollu ystävä. Saa nähä miten homma tästä kehittyy. Mieli tekee hyvää ruokaa, viiniä ja saunaa. Perkele. Nyt jo alkaa hajoilla kärsivällisyys. Huoh. No, ehkä tää tästä.
-kirppu
No comments:
Post a Comment