Thursday, August 1, 2013

Marimekko-raivoa

Viimesen päivän (vai viime päivien? o__O) aikana on monessakin blogissa kohkattu Marimekon uusimmasta plagiointi-kohusta. Muistin virkistykseksi tässä se ensimmäinen näin alkuun.

Marimekko1
Kuvat HS.fi
Tässä tapauksessa Isola sentään myönsi plagioineensa. >>Ylen sivuilta<< kopioidussa kommentissa Isola kertoo,

"- En tullut ajatelleeksi tekijänoikeuksia tai sitä, että omisin jonkun toisen luovaa työtä. Metsänväki tuntui niin läheiseltä, ja halusin jakaa metsätunnelman mahdollisimman monien kanssa."

Herääkin kysymys kuinka tää voi olla mahdollista? Miten ei maankuululla suunnittelijalla käy mielessä, ettei suora kopiointi ole ehkä ihan sallittua? Vertailun vuoksi vielä kuva, johon laitoin kummankin kuvan päällekkäin, jotta näkee miten "Isolan kuosi" ei ole vain hakenut 60-luvun kuvituksesta inspiraatiota, vaan miten puiden ääriviivatkin menevät yksi yhteen...

Marimekko2

No, sitten tuli toinen (paljon pienempi) polemiikki Isolan toisestakin kuosista, josta uutinen >>tässä<<. Tässä tapauksessa tosin on oikeestikin (miusta) mahdollista, että kyse on sattumasta. Esimerkiksi neidonhiuspuun lehteä ei voi kovin monella eri relistisella tavalla kuvata. Mutta silti, hieman arveluttavaa ottaen "suunnittelijan" historian huomioon. Hauskaahan tässä oli minulle se, että alkuperäisen taideteoksen tekijän (Maria Jauhiaisen) reaktio asiaan oli se, mitä olisi Isolankin kuvitellut kokevan:

"– Sain yhteydenottoja, joissa onniteltiin siitä, että olen alkanut suunnitella Marimekolle. Kun näin Marimekon kuosin pelästyin, että se oli Maija Isolan suunnittelema vanha kuosi, joka tuotiin uudestaan myyntiin. Ihmettelin, miten samaa aihetta voi käsitellä niin samalla tavoin. Kauhistuin, että minua syytetään plagioinnista, hän sanoo Taloussanomille."

Tässä jossain välissä ">>Marimekko otti opikseen<<" Ylen mukaan. Marimekon taiteellisen johtajan sanoin:


"Kun aloimme pohtia, miten tästä eteenpäin ja miten tämä saadaan ratkaistua, meillä syntyi välittömästi ajatus, että miten tällaisen ikävän asian voi kääntää voimaksi ja energiaksi", Marimekon taiteellinen johtaja Minna Kemell-Kutvonen kertoi.

No entäs nyt sitten? Nyt tosiaan pulpahti pintaan uusin plagiointi(epäily), tällä kertaa Teresa Moorhousen "suunnittelemana". Kuva puhukoon puolestaan.

Marimekko3
Kuvat härskisti pöllitty RAM SAM SAA:n blogista. Nähtävästi lastenkirjan vuosi onkin 1968.
Ylen Aamu TV:n haastattelussa olikin hieman toinen meininki. >>Katso ohjelma tästä<<.
Nyt em. taiteellisen johtajan mielestä:

"Teresan työ pohjautuu hänen omiin mielikuviinsa ja tulkintaansa Englannin maaseudun puutarhoista, joissa puut olivat riveissä ja leikattiin tyypillisesti pallon muotoon", hän sanoo HS:lle.Toisaalta työssä on hänen mukaansa haettu 1960- ja 1970 -luvun tyyliä,  joka on Marimekolle tyypillinen kuvailme. "Olennaista on katsoa työtä kokonaisuutena. Nyt keskitytään 3-4 puun muotoon ja asentoon, mutta kokonaisuus on ihan erilainen", Kemell-Kutvonen sanoo."

Eli ei se mitään, vaikka lastenkirjan kuvan ja kuosin puiden oksien määrä ja haarautuvuus on lähes sama. Eikä sekään mitään, että jopa puiden ominaismuotokin on sama. Eikä sekään mitään, että lehtien ja hedelmien rytmi on kummassakin lähes sama. Ehei! Tämä ei suinkaan ole plagiointia, sillä taideväärennöksiin erikoistuneen asiantuntija Pauliina Laitinen-Ahon mielestä töiden lukuisat yksityiskohdat osoittavat että kyseessä on taiteilijoiden eri näkemykset. Kopiokohussa on jopa hänen mukaansa >>"vainoamisen makua"<<. Oksien roikkuvuudessa havaittavat selkeät erot jo pelkästään erottavat työt erilaisiksi. Ja värien käyttökin on ihan erilaista. 

Sori, ei mee läpi. Kysympä vaan, että 

  • Miten on mahdollista, että Marimekolla menee tämmönen asia maton alle lakaisulla läpi, jos edes MAMK:ssa ei olis tämmöistä "suunnittelua" hyväksytty?

  • Jos esim. minä olisin plagioinut alkuperäistä kirjaa ja painanut tuosta kangasta, kuinkahan todennäköisesti olis ollu Marimekko hengittämässä kohta niskaan? Veikkaan, että yllättävän nopeasti!

Näin ne hommat hoidetaan, hyvä Marimekko!

- ärtynyt ja sarkastisen huvittunut kirppu

No comments:

Post a Comment