Tuesday, April 9, 2013

Kiittämättömyyskö maailman palkka?

Waris

Varoitus: seuraava kirjoitus sisältää enimmäkseen kitkerää tilitystä. Vastapainoksi kuva penkkari-karkkeja natustavista variksista.

Nyt kun on ollu aika ajankohtaisen asiana tuo miun täällä blogissakin mainostama kysely, oon huomannut miten vähän ihmiset oikeesti haluaa auttaa.

Otetaan esimerkiksi Facebook. Siellä oon itse törmännyt vuosien varrella moneenkin vastaavanlaiseen kyselyyn, ja äänestykseen joita face-kaverini on pyytänyt jakamaan ja joihin on pyydetty vastauksia. Yleensä oon aina mainostanut kyseisiä linkkejä ihmisten niin pyytäessä ja vastannut itsekin, mikäli oon kuulunut kohderyhmään. Nyt kun oon sit tuolle omalleni pyytänyt samaa, ei monikaan näistä henkilöistä ole voinut vaivautua painamaan sitä Jaa-nappia.

Toisena esimerkkinä pari kaveriani, jotka tunnen hyvin, mutta lähinnä netin ja kirjeiden kautta. Yhdelle ulkomaalaiselle, jonka oon tuntenut jo vuosia, laitoin sähköpostia, jossa ensin pyysin (jos vaan on aikaa) apua englannin oikeinkirjoituksen tarkistamisessa, ja kysyin olisko miun kyselyn mainostaminen sen blogissa mahdollista. Ei oo vastannut lainkaan. Muutaman muun jutun perusteella tiedän, että on kyllä sähköpostin saanut ja nähnyt. Odotin, että olisi voinut edes laittaa ”sori, oon kiireinen, nyt ei pysty” vastauksen jos näin on. Toinen henkilö taas keskusteltuani kanssaan asiasta pyysi, että laittaisin linkin hänelle, et hän vois jakaa sitä omille kavereilleen. No, ei ole edes avannut kyseistä viestiä, vaikka tiedän et se on perille tullut ja nähty.

Muutenkin tuon kyselyn jakaminen on ollut tosi vähäistä. En nyt väitä että olisin toivonut kaikkien kavereideni ja puolituttujen siellä sitä innostuksissaan 24/7 jakavankaan, mut tulos on ollu paljon huonompi, ku mitä toivoin ja odotin, etenkin kun ottaa huomioon miten paljon oon itse kaikkea vuosien saatossa mainostanut. Oletin, että ihmiset joita oon itse auttanut (joitakin monestikin), voisi niin sanotusti palauttaa palveluksen. 

Lähinnä siis ihmettelen, että mitä helvettiä. Itse pyrin jeesaamaan kaveria jos joku apua tarvitsee. Lisäksi laitan kyllä sähköpostilla/tai muulla vastaavalla kuittauksen (pystyin sitten auttamaan tai en) kohtalaisen ajan kuluessa. Totaalinen hiljasuus on se, mikä tässä nyt eniten ketuttaa. Ja se, ettei haluta tehdä vastapalveluksia, kun siihen menevä aika olis kuitenki noin puolen minuutin luokkaa.
En nyt tiedä mitä haluan tällä kirjoituksella saavuttaa, vai haluanko mitään. Piti vaan päästä ihmettelemään. Mut nyt haluun lopettaa hieman positiivisempaan sävyyn…

Miljoonasti kiitoksia teille kaikille, jotka olette vastanneet, ja teille, jotka olette auttaneet jakamalla linkkiä erinäisissä paikoissa! On miulle tullut muutamia positiivisiakin yllätyksiä. :-) Vastauksia on edellä kirjottamastani huolimatta tullut jo hirmuisesti, positiivisin ajattelemani tavoite on nyt vajaan 20 vastauksen päässä, mikä on jo hienoa! Eli KIITOS teille, tiiätte kyllä keitä olette. Ja loppukommenttina: vielä on kaks päivää aikaa jakaa ja vastata ;-)


-kirppu 

No comments:

Post a Comment